Suomi 1960-luvulla
Millaista oli elää lapsuutta ja nuoruutta 1960-luvulla:
TEE TEHTÄVÄ 12.
1960-luvun kirjallisuus
60-luvulla nuoret halusivat muuttaa maailmaa. Älymystö, johon myös kirjailijat tuohon aikaan kuuluivat, halusivat ennen kaikkea yhteiskunnallista tasa-arvoa ja he olivat sen vuoksi valmiita nousemaan barrikadeille ja marssimaan kaduilla banderollit kädessä.
1960-luku oli kiivainta kirjasotien aikaa. Suuri lukeva yleisö oli tottunut toisenlaiseen kirjallisuuteen, jota uusi kirjailija sukupolvi julkaisi. Aikaisemmissa kirjasodissa kohua synnytti sotaa käsittelevät teokset. 60-luvulla paheksuntaa aiheutti kirjallisuus, jossa käsiteltiin seksuaalisuutta ja uskontoa.
Paheksuntaa aiheutti mm. Paavo Rintalan teokset Mummoni ja Mannerheim (1960-62) ja Sissiluutnantti (1963). Keskustelua aiheutti mm. Alpo Ruuthin Kämppä (1969) ja Tytti Parraksen Jojo (1968).
Suurimman kohun aiheutti kuitenkin Hannu Salaman Juhannustanssit (1964)
Kirjasotien paras anti oli se, että jouduttiin uudelleen miettimään taiteen tulkintatapoja. Ymmärrettiin myös se, että taiteilijan sananvapauteen kuului ilmaista asioita eikä häntä voitaisi kevein perustein haastaa oikeuteen.
TEE TEHTÄVÄ 7. Etsi vastaukset netistä.
1950-luvun modernismin jälkeen ääneen pääsivät ns. radikaalit, jotka halusivat politisoida kulttuuria. 60-luvun merkittävin runokokoelma oli Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella? Runot ovat polittisia kommentteja, joita Saarikoski oli poiminut sanomalehdistä, ihmisten puheista ja kirjoista. Samaa tapaa käyttivät amerikkalaiset beatnik-runoilijat. Saarikoski käytti runoissa muitakin arkisia elementtejä, kuten lehtiotsikoita, mainoksia ja vitsejä. Toisaalta Saarikoski tunsi hyvin myös antiikin kirjallisuuden ja hän siteerasi runoissaan yhtä luontevasti suuria antiikin mestareita.
Saarikosken runot:
TEE TEHTÄVÄ 8.
Tutustu oppikirjan kappaleeseen:
TEE TEHTÄVÄ 9.
Euroopan hulluvuosi 1968:
TEE TEHTÄVÄ 10.
Maailmalla tapahtuu 1960-luku
TEE TEHTÄVÄ 11.
60-luvun kirjailijoita ja teoksia
Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
Paavo Rintala: Mummoni ja Mannerheim, Sissiluutnantti
Pentti Saarikoski: Mita tapahtuu todella?
Hannu Salama: Juhannustanssit
Alpo Ruuth: Kämppä
Tytti Parras: Jojo
Suomi 1970-luvulla
1970-luvulla Suomi oli kaupungistunut teollisuusmaa. Suurten kaupunkien läheisyyteen oli rakennettu nukkumalähiöitä kuten Tampereella Hervanta ja Tesoma.
70-luvulla yhä useammalla nuorella oli mahdollisuus jatkaa opintojaan vanhempien koulutustaustasta lukuunottamatta. Ennen työläisen poika tai tytär seurasi vanhempiensa jalanjälkiä työläisammattiin, mutta 70-luvulla työläisen lapsi saattoi kirjoittaa ylioppilaaksi ja jatkaa opintojaan yliopistossa.
1970-luku oli hyvinvointivaltion huippuaikaa. Vaikka kirjallisuudessa radikalismia ei nähtykään, 70-luvulla erilaiset ideologiat olivat suosittuja. Näistä näkyvimpänä esimerkkinä mm. taistolaisuus. Kekkosen valtakausi jatkui koko 70-luvun. Kekkosen lämpimät välit Neuvostoliittoon puhuttivat ulkovaltoja ja maailmalla puhuttiinkin "suomettumisesta", jolla viitattiin Suomen ja Neuvostoliiton suhteeseen.
1970-lukua leimasivat myös maailmanlaajuinen öljykriisi ja vuonna 1975 Helsingissä pidetty ETYK-kokous.
1970-luvun kirjallisuus
1970-luvulla kirjallisuus ei samalla tavalla poliittisesti värittynyttä kuin 60-luvulla- Runoudessa keskityttiin mm. luonto- ja mieterunouteen. Romaanikirjailijoita puhutti suuri maaltamuutto. 70-luvun romaaneissa päähenkilöt muuttivat maalta kaupunkiin tai kuntakeskuksiin. Mm. Pirkko Saisio kuvasi tavallisten ihmisten elämää muuttuvassa yhteiskunnassa.
Proosassa eli suorasanaisessa kirjallisuudessa oli useampia suosittuja suuntauksia. Osa kirjallisuudesta oli ns. työläiskirjallisuutta, joka jatkoi perinteisen realismin jäljissä. Suomessa ilmestyi laajoja romaanisarjoja, joista tuli hyvin suosittuja. Tällaisia olivat mm. Kalle Päätalon Iijoki-sarja ja esim. Orvokki Aution romaanitrilogia. 1800-luvun lopun hengessä pääosassa oli maaseudulla asuvat ihmiset ja heidän kohtalonsa.
Maaseutuproosan vastakohdaksi julkaistiin myös romaaneja, joissa kuvattiin keskiluokkaa ja suomenruotsalaisia kulttuuripiirejä. Esimerkiksi Jörn Donner kirjoitti 10-osaisen Anders-sarjan. Samantyyppinen sarja on Henrik Tikkasen kirjoittama ns. osoitesarja. Nämä molemmat sarjat edustavat myös tunnustuksellista proosaa, jossa kirjailija ammentaa kokemuksia omasta elämästään.
- ensimmäiset postmodernistit
Tutustu Milla Peltosen esitelmään 70-luvun kirjallisuudesta tässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti