Runous

Perinteinen lyriikka

Runous eli lyriikka on vanhin kirjallisuuden laji. Aikojen alussa runoja laulettiin eikä niitä kirjoitettu muistiin, vaan laulut siirtyivät sukupolvilta toisille pelkän kuulon varassa. Siksi olikin tärkeää, että näissä lyyrisissä lauluissa oli helposti mieleen jäävä rytmi ja sellaiset sanat, jotka oli helppo pitää mielessä. Siksi lauletuissa runoissa oli loppusointuja, toistuvia rytmikaavoja tai alkusoinnullisia sanoja ja toistoa.

 Lähde: http://www.suomisanakirja.fi/lyriikka

Runomitat

Kun kirjoitustaito kehitettiin, runoja alettiin kirjoittaa ylös. Kirjoitetusta runoudesta tuli oma taidelajinsa. Loppusoinnut ja rytmi säilyivät edelleen tärkeässä osassa. Eri runouden lajeille oli omat, tarkoin säädetyt mittansa. Säkeistöt olivat tietyn mittaisia ja niissä piti olla tavurakenteeltaan oikeantyyppisiä sanoja. Oikean runoilijan tunnisti siitä, että hän hallitsi nämä tarkoin säännellyt runomitat.

Runomittoja ovat mm. trokee, daktyyli, jambi ja anabesti. Japanilaisia runomittoja ovat mm. tanka ja haiku.

Runomitta rakentuu yhdestä tai useammasta säkeestä eli runon rivistä. Runomitta rytmittää runon lausumista. Siihen kuuluvat myös tauot. Säkeen sisällä olevaa taukoa sanotaan kesuuraksi.

Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan edellä mainittuihin runomittoihin.

Lähde: http://www.parkkinen.org/runo_opas.html

Lisämateriaalia:

Pieni runousopas Juusolle

runomittavisa

Riimit

Perinteisen, mitallisen runon paras tuntomerkki on riimi. Monien mielestä riimit eli loppusoinnut tekevät runosta oikean runon. Näin asia pitkään olikin.

Varhaisin runous perustui runomittoihin eikä niissä ollut loppusointuja. Kansalliseepoksessamme Kalevalassa ei käytetä lainkaan loppusointuja. Loppusoinnut tulivat runouteen vasta 500-luvun uskonnollisesta runoudesta.

Suomenkielisessa mitallisessa runoudessa käytettiin loppusointuja aina 1950-luvulle asti. Suoranaisia loppusointuvirtuooseja ovat. mm. Eino Leino, Otto Manninen, Aaro Hellaakoski, Kaarlo Sarkia ja Lauri Viita.

50-luvun modernismin myötä loppusoinnut ovat jääneet nykyrunoudesta lähes kokonaan pois. Loppusointuja esiintyy enää vain laulujen sanoituksissa ja lastenloruissa. Muussa runoudessa ne vaikuttavat vanhanaikaisilta ja jopa hieman koomisilta.

Erilaisia riimejä ja riimisarjoja

Riimit muodostuvat kahden tai useamman säkeen lopputavujen samankaltaisuudesta. Yleensä loppusoinnut muodostuvat yksi- tai kaksitavuisista sanoista: lyö - syö, saamme - jaamme jne. Olisi hyvä, jos loppusoinnussa keskenään olevat sanat olisivat eri sanaluokista: omamme - lomamme - otamme.

Loppusointu sitoo yhteen säekokonaisuuksia ja yhdistää erilaisia ajatuksia. Se voi saada aikaan yllätysiä ja uusia oivalluksia. Riimi kuljettaa runon ajatusta eteenpäin ja luo siihen musiikin tuntoa.

Riimit voivat esiintyä runoissa pareittain tai erilaisissa riimisarjoissa. Riimien järjestys vaikuttaa runon rytmiin. Riimirakennetta merkitään kirjaimilla, samanlaiset riimit merkitään samalla kirjamella.

"Siisti täytyy aina olla!"		A
sanoi kissa hietikolla. -		A
Raapi päälle tarpeenteon		B
pienen, sievän santakeon.		B

(Lauri Viita: Moraali)

Tämän runon riimikaava on siis AABB

Ikkunaani soittaa		A
sade toukokuun.		B
Suvi armas koittaa,		A
paisuu silmut puun.		B

(Einari Vuorela: Toukokuun sade)

Tämän runon riimikaava on ABAB

Yöstä valoon		A
voinko mennä?		B

Nouse, lennä		B
siltaa sinen!		C

Siivellinen		C
kunpa oisin!		D

Tee siis toisin:		D
rämmi saloon!		A

(Lauri Viita: Kaksi tietä)

Tässä runossa riimikaavana on ABBCCDDA

Lähde: http://www.parkkinen.org/runo_opas.html

4. Tehtävä

   Täydennä aukkotehtävä (5p)

5. Tehtävä

Moderni runous

50-luvun aikana säännöllinen rytmi ja loppusoinnut saivat väistyä vapaan mitan tieltä. Runon tärkeimmäksi elementiksi tuli kuva. Ennen runo oli ennen kaikkea auditiivinen eli oli tärkeää, miltä runo kuulosti, modernissa runossa tärkeämpää on se, että runo välittää lukijalleen voimakkaan kuvan. 

Moderni runous alkoi puhua uusista, arkisistakin aiheista ja mukaan tuli myös puhekielisiä ilmaisuja. 

Lähde: https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana/1900-luvun-suomalainen-kirjallisuus/suurlakosta-1950-lukuun/lyriikan-moderni-1950-luku

Vaikka moderni runous on mitatonta, se ei suinkaan ole rytmitöntä. Olisikin parempi nimittää sitä vapaarytmiseksi runoudeksi. Modernin runon analyysissa voi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

• säerakenne: kuinka pitkiä säkeitä runoissa esiintyy ja millaisia jaksoja ne muodostavat
• välimerkit:  millaisia välimerkkejä on käytetty, minkä pituisia virkkeitä runoissa on ja miten ne vaikuttavat runon rytmiin
• toisto: millaisia asioita runossa toistuu (äänteet, sanat, kuvat jne.)
• puhe: dialogi, kommentit, slangin käyttö, vieraat kielet
• typografia eli runon ulkoasu. Miten säkeet ja säkeistöt on aseteltu paperille

Proosaruno on runo, joka on kirjoitettu "yhteen pötköön" kuten romaanien ja novellien tekstit. Sitä ei siis ole jaettu säkeisiin eikä säkeistöihin.

Runoanalyysista enemmän:

https://kielikompassi.jyu.fi/opetus/kirjoitus/kirjoituskurssi/anal_kaunok_runo.shtml