keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Valistuksen ajasta kansallisromantiikkaan

Tiedon ja järjen aikakausi

1700-luvusta puhutaan valistuksen aikana, jolloin tiede, taide ja talous edistyivät.
Suomessa alettiin julkaista ensimmäisiä sanomalehtiä. Ensimmäinen suomalainen sanomalehti oli ruotsinkielinen, mutta vuonna 1775 alettiin julkaista Suomenkielisiä Tieto-Sanomia. Myös sanakirjoja ja tietokirjallisuutta julkaistiin.

Suomalaista identiteettiä etsimässä

Valistuksen ja järjen aikakauden jälkeen alettiin korostaa yksilöllisyyttä, mystiikka, luontoa ja voimakkaita tunteita. Tätä aikakautta kutsutaan romantiikan ajaksi. Myös oman maan historia ja kulttuuri alkoivat kiinnostaa ja Suomessakin koettiin tärkeäksi korostaa kansallista identiteettiä. Siksi Suomen kirjallisuudessa tätä jaksoa kutsutaan nimenomaan kansallisromantiikaksi.

Kansallisromantiikan merkittävimpiä nimiä olivat J.V. Snellman, J.L. Runeberg, Elias Lönnröt, ja Sakari Topelius.




 Runeberg: Saarijärven Paavo

 

Suomalaisia 1800-luvun naiskirjailijoita

Kirjallisuus ei ollut ainoastaan miesten keino ilmaista itseään. 1800-luvun Suomessa oli useita kirjoittavia naisia, jotka eivät ole saaneet samanlaista huomiota kuin miespuoliset kollegansa. Tunnetuin heistä lienee J.L. Runebergin vaimo Fredrika Runeberg.





Rehevää ja rehellistä kansankuvausta

Aleksis Kivi kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen romaanin. Kiven tuotanto on osittain vielä kansallisromantiikan hengessä luotua, mutta siinä on jo ripaus realismia. Jukolan veljekset eivät edusta ainakaan teoksen alussa sankarillisia suomalaisia ja siksi se saikin ilmestyttyään melkoisenryöpytyksen osakseen. Kivi nostettiinkin kansalliskirjailijaksemme vasta kuolemansa jälkeen.


  1800-luvun Suomi kuvina

Runeberg kahdessa minuutissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti